Kävelevät hatut
Perustietoa näköjärjestelmästä
Tappi- ja sauvasolujen toiminta ja jakauma verkkokalvolla
Tappisolut toimivat päivänvalossa ja siten vastaavat siitä värillisestä kuvasta, jonka näemme päivällä. Hämärän tullen näkötoiminta siirtyy enenevästi sauvatoiminnan puolelle, värit ensin haalistuvat ja sitten sammuvat, kun tappien osuus näkemisessä on merkityksetön kuvan muodostumiselle. Sauvasolut välittävät näkötiedon vain harmaaskaalan perusteella, jossa siniset sävyt ovat vaaleampia kuin spektrin punaisen pään värisävyt. Niin kauan kun kuvassa siis näkyy värejä, myös tappitoiminta on mukana.
Tappi- ja sauvasolujen jakaantuminen verkkokalvon eri osiin (Kuva 1) selittää retinitis pigmentosalle tyypillisten näkökenttävaurioiden rakenteen. Tappisoluja on hyvin runsaasti, tiheään pakattuina verkkokalvon keskellä, vähemmän verkkokalvon laitaosissa. Kaiken kaikkiaan niitä on vain 5-6 miljoonaa. Sauvasoluja sen sijaan on 160 miljoonaa. Niitä ei ole lainkaan tarkannäönalueen keskellä, joten keskimmäisen yhden asteen alueella näkökentässä on hämäränäössä "reikä". Se on niin pieni, että sillä on merkitystä vain heikkovaloisten tähtien katselemisessa. Kun tietää paikan, tähden näkee parhaiten katsomalla hiukan kohdan ohi. Sauvasolujen määrä neliömillimetriä kohti kasvaa laitaa kohti ja saavuttaa maksiminsa alueella, joka vastaa 20-30 astetta näkökentässä. Sen perifeerisellä (ulommalla) puolella sauvojen määrä taas vähenee.
Aistinsolujen muutosten luonteesta tiedetään melko vähän, koska verkkokalvosta ei voi ottaa näytepaloja kuten muista kudoksista, vaan tutkimukset on tehtävä eläimillä, joilla esiintyy vastaavanlaisia verkkokalvomuutoksia. Aistinsolujen ulkojäsenen (Kuva 2) kasvu tapahtuu sen tyviosassa. Vanhin osa on siten uloin osa, josta normaalisti kuroutuu päivittäin pieni osa irti ja siirtyy sitä ympäröivään pigmenttisoluun, jossa se hajotetaan. Tämä vanhentuneen kudoksen poistuminen häiriintyy retinitis pigmentosassa, sauvasolujen ulkojäsenet pitenevät, ja pigmenttisoluihin kertyy hajoamattomia sauvasolun osasia.
Kuvassa on valokuva normaalista silmänpohjasta. Se on pyöreä ja muistuttaa maallikon silmin katsottuna hieman kananmunan ruskuaista, jonka pinnalla on verisuonia. Kuvan päälle on piirretty musta ja harmaa viiva kuvaamaan tappi- ja sauvasolujen lukumäärää kussakin verkkokalvon kohdassa.
Kuva1. Verkkokalvon solujen jakauma. Aivan tarkannäön alueen keskellä tappisoluja on miltei uskomaton määrä, 200.000 kappaletta neliömillimetrillä. Määrä laskee nopeasti tarkannäön laitaa kohti (musta viiva). Sauvasoluja ei ole foveassa, tarkannäönalueen keskellä. Niiden määrä neliömillimetriä kohti kasvaa nopeasti "keskiperiferiassa" ja laskee taas sen ulkopuolella (harmaa viiva).
Kuva 2. Verkkokalvon uloimmat kerrokset ovat pigmenttiepiteelin (PE) kerros ja aistinsolujen, tappi- (C) ja sauvasolujen (R) kerros. Pigmenttiepiteelin solut ympäröivät aistinsolujen ulkojäseniä ja ottavat vastaan niiden vanhentuneet osat, jotka kuroutuvat irti solusta ja siirtyvät pigmenttisoluun hajotettaviksi. Aistinsolujen ulkojäsenessä ovat lamellit (viivoitettu osa), joihin ovat kiinnittyneenä näköpigmentit, sauvasoluissa rhodopsiini ja tappisoluissa kolme erilaista pigmenttiä. Verkkokalvon ulommat kerrokset saavat ravintonsa suonikalvon verenkierrosta. Lähimpänä verkkokalvoa on choriocapillariskerros (CHC), hiussuonten kerros, josta ravintoaineet siirtyvät pigmenttiepiteelin läpi aistinsoluihin.
Kommellus
Minulla on putkinäkö enkä juuri silloin käyttänyt valkoista keppiä, liikuinhan tutussa ympäristössä. Auringossa sirritellen koetin katsoa eteeni ja tunsin, kuinka töytäisin jonkun toisen kulkijan käsivarteen.
- Voi anteeksi, sanoin. - En huomannut teitä!
Kaveri, johon törmäsin, jatkoi matkaansa, mutta kääntyi vielä yllättäen ja heitti:
- Ei tartte pyydellä anteeksi, minulla kun on semmonen putkinäkö!
Viimeisin päivitys: June 05 2009.
