Yhdistyksen varhaishistoriaa

Arkistojen pöyhiminen toi esiin Esko Auravuon RP-uutisissa 2/1993 julkaistun yhdistyksen 20-vuotishistoriikin, jossa todetaan mm. seuraavaa:

"Ajatus Retinitis-yhdistyksen perustamisesta pulpahti pintaan vuonna 1971. Silloin aikaisemmin aivan yksinäisinä omien ongelmiensa kanssa pakertaneet muutamat retiniitikot keskusteluissaan totesivat olevansa tietynlaisia väliinputoajia sekä taloudellisessa että varsinkin henkisessä mielessä. Kun oltiin jonkinlaisia puolipäiväsokeita, ei oikein osattu samaistua täysin sokeisiin, mutta ei toisaalta menty täydestä näkevienkään parissa. Asiaa ei parantanut sekään, että tietoa omasta sairaudesta ei oikein ollut saatavilla sen kuuluisan kivenkään takaa.

Perustava kokous pidettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.1973 Helsingin Sokeat ry:n Pengerkadun tiloissa. Yhdistys päätettiin rekisteröidä Ouluun. Olivathan oululaiset olleet perustamisasiassa hyvin aktiivisia, ja olihan Oulussa yliopistollinen keskussairaala, jonka silmäklinikka ja varsinkin professori Henrik Forsius olivat toimineet aktiivisesti silmänpohjan rappeumasairauksien tutkimuksen ja hoidon kehittämiseksi. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 1974.

Tiedotustoiminta pääsi toden teolla käyntiin. Ensimmäinen jäsentiedote ja yhdistyksestä kertova esite ilmestyivät. Pidettiin tiedotus- jakeskustelutilaisuuksia, joihin kutsuttiin alustajiksi silmä- ja perinnöllisyyslääkäreitä. Lahdessa syksyllä 1976 järjestetty tilaisuus, jossa asiantuntijoina olivat tri Reijo Norio Väestöliiton perinnöllisyysneuvonnasta ja silmälääkäri Kari Pohjanpelto, veti peräti lähes sata kuulijaa. Kun näin saatiin tietoa jaetuksi, lähti yhdistyksen jäsenmäärä melkoiseen nousuun."

Retinitis-yhdistyksen 11 perustajajäsentä:

Martti Heiskanen
Pentti Kivelä
Hannu Mattila
Reijo Mattila
Veikko Mattila
Tuula Pennanen
Pentti Salminen Tapani
Vilho Soutulahti
Teppo Suominen, myöh. Kilkko
Veikko Vainio
Erkki N.J. Venäläinen

Puheenjohtajat:

Tuula Pennanen 1973-1974 (vuosikokous pidettiin aluksi keväisin)
Erkki Venäläinen 1974-1976
Tuula Pennanen 1976-1977
Teppo Kilkko 1977-1981
Helena Viitasaari 1982
Erkki Tiilikka 1983-1985
Raimo Aamutähti loppuvuosi 1985
Esko Auravuo 1986-1987
Maija Lindroos 1988-1995
Seppo Jurvanen 1996-2000
Ari Koponen 2001-2004
Maija Lindroos 2005-2011
Esko Pölkkynen 2012-2014
Timo Nyströn 2015

World Retina Day

Kansainvälisen retiniitikon päivän tapahtuma järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran 24.9.2004 sen jälkeen, kun Iiris-keskus oli valmistunut ja Retinitis-yhdistys muuttanut sinne Keiteleentieltä. Siihen saakka retiniitikon päivä oli huomioitu lähinnä kääntämällä lehdistötiedote suomeksi ja jakamalla sitä eri tahoille.

Vuoden 2004 tilaisuus oli otsikoitu avoimien ovien päiväksi. Kansainvälistä retiniitikon päivää alettiin viettää vuosittain Iiriksessä vuodesta 2009 lähtien  Retina Day -nimellä. Tilaisuus järjestettiin aluksi arki-iltana, mutta vuodesta 2012 lähtien se on ollut syyskuun kolmantena lauantaina. Vuonna 2013 Retina Dayn korvasi yhdistyksen 40-vuotisjuhla. Luento-osuus on ollut kuultavissa Iiriksen nettiradion kautta vuodesta 2011.


Viimeisin päivitys: October 01 2015.

Sivun alkuun

Sivun loppu